Etusivun tulee tehdä vaikutus

Sivuston etusivu toimii sen sisällön näyteikkunana kävijälle, ja hyvin suunniteltu aloitussivu auttaa vierailijaa siirtymään peremmälle. Sen kuuluu olla rakennettu siten, että käyttäjän on helppo löytää etsimänsä ja siirtyä haluamansa tiedon pariin. Valtaosa kävijöistä saapuu sinne etusivun kautta, joten sen käyttäjäkokemuksen merkitystä ei sovi vähätellä.

website building_292036202

Etusivu vastaa kysymyksiin

Mikäli etusivu ei vastaa odotuksia, käyttäjä poistuu sivustolta melko nopeasti. Sen on tarkoitus kuvata mahdollisimman hyvin sivun sisältöä ja kertoa selkeästi, mikä on sen tarkoitus. Se vastaa kysymyksiin kuka, mitä, kenelle ja miksi.

Etusivulle tulee rakentaa mahdollisimman ytimekäs ja tehokas viesti sekä esittely, joka tiivistää sivuston sisällön ja tarkoituksen.

Aloitussivulla tulee myös korostaa sivuston tuomaa lisäarvoa käyttäjälle ja nostaa esiin sen hyödyt suhteessa muihin vastaaviin paikkoihin.

Hyvä aloitussivu opastaa

Sivustolla suoritettavat tärkeimmät toiminnot täytyvät asettaa selkeästi esille. Näin ollen se helpottaa kävijän liikkumista ympäriinsä. Tärkein sisältö on syytä nostaa esiin, jotta käyttäjä siirtyy helpommin peremmälle.

Nostot toimivat koukkuina kävijälle, jonka tietysti toivot viihtyvän lyhyttä vierailua pidemmän ajan. Etusivulle kannattaa sijoittaa toimintakehotuksia, joita käyttäjän toivotaan siellä suorittavan.

Vakuutusyhtiö Turva on helpottanut kotisivunsa käytettävyyttä ryhmittelemällä tärkeimmät toiminnot näkyvästi etusivulle sen mukaan, minkä vuoksi käyttäjät todennäköisimmin paikalla asioivat. Vakuutuksia ostava, korvausta hakeva tai yhteydenottoa suunnitteleva henkilö löytää nopeasti etsimänsä ilman monen linkin klikkaamista.

Toinen hyvä esimerkki tästä on Suomennetticasino.com. Se tekee käyttäjälle heti selväksi, minkä alan toimijan ylläpitämä sivusto on kyseessä. Lisäksi se kertoo aina ydinviestinsä ja tuo esiin ajankohtaiset tarjoukset. Uusi casino onkin helppo löytää sen ansiosta.

Ulkoasu tukee sisältöä

Visuaalisen ilmeen tulee tukea ja puhua samaa kieltä sivuston sisällön kanssa. Jo pelkästään ulkoasu kertoo, minkä alan toimijan kotisivu on kyseessä, ennen kun käyttäjä on ehtinyt lukea sanaakaan tekstiä. Esimerkiksi S-marketin kotisivu noudattaa täsmälleen samaa visuaalista kieltä kuin fyysiset myymälät.

Toimivat visuaaliset ratkaisut sivulla tekevät käyttökokemukseen paljon ilman, että visuaalisuuden tarvitsee tarkoittaa erityisen näyttäviä ratkaisuja. Ulkoasulla on myös suuri merkitys siinä, kuinka luottamusta herättävä vaikutelma sivustosta jää.

Kuvan valitseminen nettisivulle

Nettisivustojen kuvat valitaan sen mukaan, millainen sivusto on kyseessä. Kuvan tulisi aina olla aiheeseen liittyvä ja ajatuksia herättävä. Myös kohdistuksella, eli mihin kuva asetetaan tekstiin nähden, on paljolti merkitystä lukijan kannalta.

Näihin seikkoihin kannattaa siis paneutua ennen kuvan valitsemista. Pienetkin asiat merkitsevät, joten kuvan väärin sijoittaminen tai vääriä mielikuvia herättävä kuva voi jäädä nettisivustolla vierailevan mieleen negatiivisena asiana.

web computer

Kuvakoon valitseminen ja sen muokkaaminen

Nettisivun kuvakoon täytyy olla sopiva, koska se vaikuttaa niin tekstin luettavuuteen kuin nettisivun nopeuteenkin. Isojen kuvien lataus kestää kauan, eivätkä kaikki välttämättä jaksa odottaa kuvan latautumista. Isojen kuvien katsominen on myös hankalaa pienemmiltä näytöiltä. Koska ei ole olemassa yhtä kuvakokoa joka sopii kaikkeen, löytyy kullekin sivustolle sopivin kuvakoko ainoastaan kokeilemalla. Yleisenä ohjeena voidaan pitää sitä, ettei kuva saisi olla leveämpi kuin sivuston teksti. Kuvan leveys ja korkeus ilmaistaan pikseleinä, esimerkiksi 200x150px.

Kuvat kasinoilla

Kasinoiden kasvattaessa suosiotaan 2000-luvulle tultaessa, on myös niiden nettisivuihin alettu panostaa. Jos tarkastellaan jotakin näistä sivustoista, voidaan huomata, että kuvat ovat suhteellisen pienikokoisia, eikä nettisivun lataamisen kulu paljon aikaa. Esimerkiksi casumokasino.com käyttää kuvia niin pelien esittelyn yhteydessä kuin artikkeleissa. Kaikki kuvista liittyvät jollakin tavalla kyseessä olevaan asiaan, joten kasino on onnistunut luomaan nettisivuistaan erinomaiset kuvien avulla. Värikkäät kuvat myös lisäävät käyttäjien positiivisia kokemuksia ja herättävät mielenkiinnon. Neutraalit värit, kuten harmaa, eivät yleisesti ottaen olekaan suositeltavia värejä kuvissa käytettäväksi. Nettisivun tarkoituksena on kuitenkin ensisijaisesti jäädä mieleen, jotta kävijä palaisi kyseiselle sivustolle uudelleen.

Kuvan linkittäminen nettisivuun

Kuvan voi lisätä nettisivulle myös linkin kautta. Jos halutaan tehdä linkki kuvatiedostoon, tehdään se ”valitse tiedosto” -painikkeen kautta. Sieltä avautuvasta tiedostoselaimesta voi valita juuri sen kuvatiedoston, jonka haluaa nettisivulle lisätä. Kuva lisätään klikkaamalla halutun tiedoston nimeä, jonka jälkeen se ilmestyy nettisivulle haluttuun kohtaan. Kuvien lisääminen linkin kautta on siis todella helppoa. Näin nettisivun tekijä voi käyttää myös omia kuviaan esimerkiksi netistä haettujen kuvien sijasta.

Anna kuvien puhua

Kuvien vaikutusta medioissa ei pidä koskaan vähätellä, sillä jopa yksi kuva voi kertoa suunnattoman paljon aiheesta. Iltapäivälehdet ovat hyvä esimerkki siitä, miten suuria kuvia käytetään hyväksi kiinnittämään lukijoiden huomio. Itse teksti on etusivulla erittäin lyhyt, jolloin lukijoiden mielenkiinto on herätetty ja lehti ostetaan, jotta asiakkaat voivat lukea asiasta lisää. Tämä toimii myös internetin digilehdissä, sillä ”lööpit” ovat aina ytimekkään lyhyet ja ohessa oleva kuva suuri ja vaikuttava.

Television uutisissa käytetään samaa reseptiä: lyhyt otsikko ja vaikuttava kuva taustalle, joka kiinnittää katsojien huomion ja saa katsojat laitteen ääreen kuuntelemaan, mitä kerrottavaa uutistenlukijalla aiheesta on. Näissä tapauksissa annetaan kuvan puhua ensin, koska kuvilla on erittäin suuri vaikutus ihmisiin. Uutiset ovatkin suuri media, jossa kuvilla vaikutetaan lukijoiden mielipiteisiin ja ajatuksiin.

????????????

Muoti kertoo, mikä on in esimerkiksi tulevana kesänä, kun kyseessä ovat esimerkiksi vaatteet, asusteet, kampaukset, meikki ja värit. Muoti vaihtuu kausittain ja uudistuu jatkuvasti muotisuunnittelijoiden haistellessa uusia tulevia trendejä. Kuvat ovat tärkeä osa muotia ja sen esittämistä, sillä muotikuvilla nimenomaan myydään tuotetta. Muotia mainostavia kuvia löytyy muun muassa lehdistä, mainoksista, sosiaalisista medioista ja verkosta. Muodikkaiden asujen esittely kuvin ei vaadi sen kummempaa tekstiä, sillä kuvat puhuvat puolestaan.

Myös kasinopeleissä näkyy kuvien vaikutus, sillä useimmat pelaajat kiinnittävät huomiota ensimmäisenä sivuston värikkäisiin kuviin, jotka esittävät hauskoja ja koukuttavia kasinopelejä. Tunnetut brändit esiintyvät yhä useammin suosituissa kolikkopeleissä, mikä tuo lisämainosta itse pelille ja saa potentiaaliset asiakkaat tutustumaan lähemmin sivustoon ja sen tarjontaan.

Urheilussa käytetään laajalti vauhdikkaita kuvia, jotka kertovat lajeista huomattavan paljon ja saavat herätettyä urheilusta kiinnostuneiden huomion. Kuvien käyttö urheilussa on tehokasta ja erilaisten tapahtumien vangitseminen kuvaan on erittäin toivottua. Mielenkiintoinen hetki talletettuna kuvaksi kiinnittää huomiota ja myy, kuten esimerkiksi Formula 1 -osakilpailuissa tapahtuvat huimat ohitukset tai kolarit kertovat tyhjentävästi tarinansa onnistuneella kuvalla. Urheilusivuilla ensimmäisenä vierailijan katse siirtyy kuviin, joista mielenkiintoisinta tutkitaan ja siirrytään mahdolliseen tekstiin, joka kertoo kuvan tapahtumista. Pelkkä otsikko ilman kyseistä kuvaa olisi saattanut helposti mennä vierailijalta ohi. Kuva on tärkeä osa tarinaa, jota ei välttämättä tarvitse aina kertoa sanoin.

Käytä kohderyhmään sopivia kuvia

Verkossa markkinointi ja kaupankäynti lisääntyvät päivä päivältä. Monessa yrityksessä jotka ovat ylläpitäneet ns. kivijalkaputiikkia vuosien ajan, on huomattu että sen lisäksi nettiin kannattaa perustaa oma verkkokauppa. Ihmiset ovat tänä päivänä niin kiireisiä ja mukavuudenhaluisia, että kaikki pitää saada helposti ja mielellään kotiovelle saakka.

Verkkokauppoja perustettaessa ja sivuja suunnitellessa tulee huomioida kohderyhmät sekä sivujen ulkoasu kuvineen ja teksteineen. Vanhemmat ihmiset kiinnittävät enemmän huomiota tyylikkyyteen ja selkeyteen, sekä kuvien avulla helposti valittaviin tuotteisiin.

Mikäli yritys myy tuotteita nuorille, tulee olla ajan tasalla kaikista trendeistä, ei ainoastaan omista tuotteistaan. Kuvat ovat verkkokaupassa se ensimmäinen mitä silmä näkee, ja sen kautta asiakas kiinnostuu tuotteesta. Jos kuvat ovat huonoja tai ns. ei myyvän näköisiä, voi olla varma että tuotteesta ei kukaan kiinnostu, vaikka tuote olisi todellisuudessa hieno. Värien kanssa pitää pyrkiä myös hyvään laatuun, etteivät ne luo väärää kuvaa. Kivoja kuvia voi ujuttaa sopivasti myös oheistuotteista, jos esimerkiksi yritys myy kenkiä ja farkkuja, niin farkkuihin sopivia vöitä, saappaita jne.

Vanhemmille asiakkaille myytäviä tuotteita tulee mieltää kuvilla siten, että esimerkiksi kohderyhmälle tarkoitetut vaatteet olisivat suunnilleen samanikäisen päällä kuvissa, jolloin niistä saa aidomman ja todenmukaisemman näköiset. Jos käytetään vuosia nuorempaa mallia, ei se luo katsojalle oikeanlaista kuvaa tuotteesta. Mahdollisimman aidon näköinen kuva jokaisesta tuotteesta vaikuttaa asiakkaan ostopäätökseen.

Hyviä kuvapankkisivuja verkossa

Kuvia käyttäen on kiva askarrella tietokoneella. Kuvia tarvitaan nettisivujen tekemiseen. Harrastusmielessä esimerkiksi Powerpoint-ohjelmalla on mukava tehdä erilaisia onnittelukortteja, diaesityksiä jne. Mikäli ei halua käyttää omia kuviaan, löytyy netin kautta paljon erilaisia kuvapankeiksi kutsuttuja sivuja. Osa kuvapankeista on maksullisia ja osa ilmaisia. Kuvat on järjestetty aiheen mukaan, joten etsimänsä kuva on helposti löydettävissä. Googlen avulla kuvia löytää erilaisilla hakusanoilla.

Shutterstock-sivusto on erittäin laaja ja siellä on yli 70 miljoonaa kuvaa, vektoria ja videota sekä muusiikkia. Sivulle tulee rekisteröityä ennen kuvien lataamista. Aloittaminen on ilmaista, mutta kuvat ja muu materiaali maksavat.

lev radin / Shutterstock.com

lev radin / Shutterstock.com

Wikimedia Commons on kuvapankki, jota ylläpitää Wikimedian säätiö. Sivustolta löytyy yli 12 miljoonaa erilaista kuvaa, videota ja ääniä. Ne ovat vapaasti käytettävissä kaupalliseenkin tarkoitukseen.

Pixapay niminen kuvapankki on täysin ilmainen, valikoimassa on yli 580 000 kuvaa ja kuvia saa käyttää myös kaupalliseen käyttöön, kuvan omistajaakaan ei tarvitse mainita.

Stock.XCHNG on kuvapankki, jossa on melkein 400 000 erilaista kuvaa. Kuvavalikoimasta on suurin osa ilmaisia kuvia, mutta osa kuitenkin maksullisia. Kuvien käyttöä on osittain rajoitettu siten, että niitä ei saa kaikkia käyttää kaupalliseen käyttöön. Mahdollisesti luvan kysymällä sekin voi onnistua.

Suomalaisen Papunet-kuvapankin kuvia saa käyttää veloituksetta ja valikoimassa on mm. yli 3700 piirroskuvaa. Sivun kuvien käyttö vaatii kuvatyökalun, joka löytyy sivulta.

Hyviä kuvankäsittelyohjelmia

Valokuvaus on mukavaa ja muodikasta ja lisääntynyt kovasti vuosien varrella. Melkein kaikilla on kännykkä, jossa on hyvä tai ainakin suhteellisen hyvä kamera, joka kulkee aina mukana. Enää ei tarvitse kantaa erillistä kameraa mukanaan. Se onkin lisännyt valokuvaamista. Nykyään jokapäiväisenä puheenaiheena ovat valokuvat, joita jokainen ottaa itsestään, eli selfiet. Aina ei ole hehkeän näköinen, varsinkaan aamuisin vastaheränneenä. Silloin on kiva omaa ulkomuotoaan kohentaakseen käyttää kuvankäsittelyohjelmia.

Monen tuntema Photoshop-ohjelma on tullut markkinoille Adoben julkaisemana jo vuonna 1990. Kuvankäsittelystä puhuttaessa käytetäänkin photoshoppaus-sanaa, eikä varsinaista kuvankäsittely-sanaa. Adoben Photoshop on säilyttänyt suosionsa, vaikka se on maksullinen ohjelma. Se on laaja ohjelma, joka sisältää paljon erilaisia vaihtoehtoja, mutta ei ole kuitenkaan kovin vaikea käyttää.

Gil C / Shutterstock.com

Gil C / Shutterstock.com

Photoshopin lisäksi toinen maksullinen ohjelma on nimeltään Corel PaintShop Pro, joka tuli markkinoille 2004. Se on myös monipuolinen ja siihen voidaan asentaa lisäosia, jolloin se toimii yhdessä Photoshopin kanssa. Ohjelmassa on painotettu erityisesti valokuvien käsittelyyn tarvittavia osia.

Ilmaisohjelmiakin on tarjolla ja yksi niistä on nimeltään Paint.Net. Se ei ole sama Paint-ohjelma, joka on automaattisesti Windowsin käyttöjärjestelmissä. Tämä on huomattavasti laajempi versio ja monen suosikki. GIMP-ohjelma lähentelee Photoshoppia, mutta vaatii harjoittelua eikä ole ihan yksinkertainen käyttää. PhotoFiltre on toiminnoiltaan hiukan Windowsin Paintin oloinen, toimii nopeasti, mutta voisi sisältää enemmän ominaisuuksia.

Valitse verkkosivun ulkomuoto kohderyhmän mukaan

Oletko suunnittelemassa yrityksellesi uusia verkkosivuja, vai päivittämässä vanhoja? Verkkosivuja suunnitellessa on erittäin tärkeää huomioida minkä ikäisille omia tuotteitaan tai palveluitaan markkinoi, ja miten haluaa asiakkaan muistavan sivut kaikkien miljoonien muiden sivujen joukosta, jotta asiakas palaa takaisin, eikä mene tekemään kauppaa kilpailijan sivuille.

Verkkosivujen selkeys on todella tärkeä, koska silmät väsyvät tietokoneen ruutua tuijotettaessa. Värien tulee olla keskenään yhteensopivat, eli ei sekaisin liian kirkkaita eikä haaleita. Muutenkin liian kirkkaat värit ovat epämiellyttäviä, koska ne ns. hyppäävät asiakkaan silmille. Värien tulee kuitenkin olla mahdollisimman lähellä tuotteen aitoa väriä, myös sellaisissa tuotteissa, joissa väri ei vaikuta ostopäätökseen.

Mikäli kyseessä on yritys, joka myy tuotteita kaikille ikäryhmille, tulee siinä tapauksessa tyylin olla sekä nuoria kiehtova, että myös vanhempia asiakkaita miellyttävä. Jokaiselle jotakin, mutta ei liian yliampuvaa. Sivujen pitää toimia helposti ja nopeasti, eli ei liikaa tekstiä, joka sekoittaa jo muutenkin väsyneitä silmiä. Tuoteryhmät tulevat olla selkeästi asetettuina ja tuotetiedot helposti löydettävissä, joko erillisillä linkeillä tai nätisti tuotteiden vieressä tai alapuolella.

Nykyään käytetään tietokoneen lisäksi paljon tabletteja ja kännyköitä netissä surffailuun, joten se tulee myös ottaa huomioon, jos haluaa, että yrityksen sivut toimivat hyvin myös pienellä näytöllä. Summa summarum, nuorelle kohderyhmälle nuorekkaat sivut ja vanhemmille tyylikkäät ja asiallisen helppokäyttöiset. Molemmille kuitenkin selkeät ja helppolukuiset sekä kivannäköisesti kuvitetut nettisivut.

Onnistuneita kasinosivustoja

Internettiin on tänä päivänä varsin helppoa perustaa oma kotisivu. Sivun voi myös nykyään helposti itse suunnitella ja toteuttaa, sillä tarjolla on runsaasti työkaluja ja palveluita, joista monet ovat jopa ilmaisia. Vaikka sivuston voi periaatteessa saada helposti ja nopeasti pystyyn, ei ole kuitenkaan samantekevää minkälaisen sivun rakentaa.

Koska netissä on valtavasti sisältöä, ovat käyttäjät myös hyvin kriittisiä sivujen toimivuuden ja ulkoasun suhteen, ja kömpelöt sivut jäävät kilpailussa helposti jalkoihin, oli kyse sitten verkkokaupasta, tuote-esittelystä tai pelisivustosta. Varsinkin sivustot, joilla käsitellään rahaa, ovat käyttäjien suurennuslasin alla erityisen tarkasti.

Minkälainen on sitten esimerkiksi hyvä pelisivusto? Ensin tietysti huomio kiinnittyy helposti sivun ulkoasuun. Onko käytetty hyvin suunniteltua värimaailmaa, hienostuneita tyylejä graafisissa elementeissä, selkeitä fontteja ja toimivaa asettelua vai onko sivusto amatöörimäinen rakennelma, jossa värit ja tyylit riitelevät keskenään, kuvia ja grafiikkaa on liikaa, sivu latautuu hitaasti jne? Pelaaja haluaa tietysti löytää parhaimmat pelit ja bonukset, sekä selkeät käyttöohjeet. Myös palvelun säännöt pitää olla helposti löydettävissä. Suomalainen käyttäjä arvostaa tietysti myös sivun suomenkielisyyttä. Sanomattakin on selvää, että kaiken rahaliikenteen pitää olla turvallista, eli sivusto käyttää https-yhteyttä, ja käytettävät maksupalvelut ovat tunnettuja ja hyvämaineisia.

Erityisen tärkeää pelisivullakin on kuitenkin nimenomaan sivun sisältö, eli tässä tapausessa pelien valikoima. Kun puhutaan vaikkapa virtuaalisista kolikkopeleistä, on runsas valikoima hyvä asia, sillä pelit itsessään ovat yksinkertaisia ja niiden pelaamisen oppii nopeasti. Kolikkopelin teema sen sijaan vaikuttaa paljon pelikokemukseen; toiset pitävät vaikkapa western-aiheista, toiset luonnosta ja eläimistä ja kolmannet vaikka tieteiselokuvien teemoista. Perinteisten kasinopelien kuten ruletin ja black-jackin suhteen tärkeää on taas pelien korkealaatuinen toteutus ja onnistunut pelikokemus. Parhaimmillaan kasinopelit antavat käyttäjälle jännittävän kasinon tunnelman hänen omassa kodissaan. Onnistuneita online-kasinoita, kuten esimerkiksi Betsafe Casino löytyy casino-oppaasta. Tähän sivustoon kannattaa käydä tutustumassa, mikäli netin rahapelien maailma kiinnostaa.

Onnistuneen sivun kohdalla pätee usein vanha sanonta ”Vähemmän on enemmän”. Tämä pitää paikkansa myös pelisivustojen kohdalla. Koska ihmisen kyky käsitellä tietoa yhdellä kertaa on rajallinen, on parempi jäsentää pelit ja palvelut niin, että oleellisin on näkyvissä heti etusivulla, ja muuhun pääsee kuitenkin halutessaan käsiksi helposti, esimerkiksi skrollaamalla tai seuraamalla linkkejä.

Miten saada enemmän kävijöitä sivuillesi?

Todella tärkeä tekijä web-sivuissa on sisältö. Sen tulee olla kohdeyleisössä mielenkiintoa herättävä, asiantunteva ja ajantasainen. Ulkoasun suunnitteluun pitää myös kiinnittää huomiota, jotta sivustolle löytäneet eivät heti poistuisi esimerkiksi sekavan ulkoasun takia. Sivuston pitää myös toimia luotettavasti ja nopeasti. Nämäkään eivät riitä, jos sivustoa ei löydetä.

Sivuston löytämiseen auttaa hakukoneoptimointi, ja se on täysin ilmaista. Lisäksi sivustolle kannattaa lisätä sosiaalisen median jakopainikkeet (esimerkiksi Facebook ja Twitter), joiden ansiosta sivusto saattaa päätyä sosiaaliseen mediaan, jossa sisältöä jaetaan runsaasti. Jakaminen sosiaalisessa mediassa parantaa myös sivustosi sijoitusta hakukoneiden listauksissa. Sivuston verkko-osoite on syytä lisätä myös kaikkeen yrityksen/yhteisön muuhun materiaaliin, kuten sähköpostin allekirjoitukseen, käyntikortteihin ja esitteisiin.

Sivustolla oleva blogi on mainio keino pitää sivusto säännöllisesti päivitettynä. Kun siihen liittää vielä sähköpostikirjeen tilausmahdollisuuden, saavat sen tilanneet säännöllisesti muistutusta blogista ja sitä kautta koko sivustosta. Sivustolla voi myös järjestää arvontoja tai tarjota jotakin tuotetta ilmaiseksi, erityisesti jos on kyse digitaalisista tuotteista.

Kumppanuusmarkkinointi ja muu maksullinen mainonta ovat myös hyviä vaihtoehtoja. Hakukoneisiin on ostettavissa mainostilaa, jolloin sivustosi nousee hakutulosten kärkeen muiden mainosten joukkoon. Myös Facebookiin on mahdollista lisätä mainoksia, jotka kohdennetaan oikealla paikkakunnalla, oikean ikäisille ja oikeista asioista kiinnostuneille henkilöille. Kiinnostumiset saadaan selville mm. siitä, mistä julkaisuista henkilö on tykännyt, mitä hän on jakanut, ja minkälaisia kommentteja hän on Facebookiin kirjoittanut.

Kumppanuusmarkkinointi

Kumppanuusmarkkinoinnissa (affiliate-markkinointi) toimijoita ovat mainostaja, julkaisija (kumppani), sivustolla vieraileva käyttäjä ja mahdollisesti kumppanuusverkosto. Se on hyvä vaihtoehto esimerkiksi Google-mainonnalle, jossa mainostaja maksaa jokaisesta käyttäjän klikkauksesta, vaikka se ei tuottaisikaan tulosta.

Kumppanuusmarkkinoinnissa sen sijaan mainostaja sopii julkaisijan kanssa maksuperusteista, ja maksaa esimerkiksi vain kauppaan johtaneista klikkauksista. Maksettava summa voi olla kiinteä tai sovittu prosenttiosuus kauppahinnasta, esimerkiksi 5 %. Toki mainostaja voi olla halukas maksamaan myös pelkästään sivustolla vierailleista käyttäjistä, esimerkiksi rekisteröityneestä asiakkaasta tai yhteydenottopyynnön jättäjästä. Nämähän ovat potentiaalisia asiakkaita mainostajalle.

Sen sijaan, että mainostaja tekee suoraan sopimuksen julkaisijan kanssa, on mahdollista käyttää kumppanuusverkostoa. Kumppanuusverkostoon on liittynyt mainostajia, jotka ilmoittavat selvästi, millä perusteilla ne maksavat julkaisijalle komissiota. Julkaisija voi vapaasti valita, minkä verkostoon kuuluvien mainostajien mainoksia se haluaa sivustollaan näyttää. Verkoston kautta julkaisijan on helppo vertailla, mistä mainoksista saa parhaan komission.

Käyttääpä julkaisija, esimerkiksi blogin pitäjä, kumppanuusverkostoa tai solmii sopimuksen suoraan mainostajan kanssa, on tärkeää valita tarkkaan, mitä mainoksia sivustollaan näyttää. Mainosten tulee mieluiten olla sopusoinnussa sivuston aihealueiden kanssa. Parhaan tuoton saa, jos mainostettava asia on ajankohtainen, kasvava ja suurta yleisöä kiinnostava. Jos sivustolla esimerkiksi kirjoitetaan peleistä, yksi varteenotettava mainostaja voisi olla Casinoeuro, sillä kasinomarkkinat lisäävät jatkuvasti suosiotaan ja ovat kasvussa. Älypuhelimista kertovalla sivustolla sen sijaan voisi olla tuottavinta näyttää Samsungin mainosta, joka on tällä hetkellä markkinajohtaja. Tärkeää on myös se, että mainostaja on hyvämaineinen ja maksaa komissiot sovitun mukaisesti ja ajallaan. Lisäksi myyjän pitää pystyä toimittamaan luotettava ja reaaliaikainen raportti kaikesta palkkion perusteena olevasta toiminnasta, jotta julkaisija tietää, mihin komissiot perustuvat. Kumppanuusverkostossa isoja, luotettavia toimijoita myös Suomen markkinoilla ovat TradeTracker ja Tradedoubler.

Kumppanuusmarkkinointi hyödyttää sekä mainostajaa että julkaisijaa. Mainostaja maksaa vain siitä, mistä haluaa, ja julkaisijan on helppo ansaita mainoksilla rahaa. Julkaisijan pitää vain keskittyä edellä mainittujen mainostajan valintakriteerien lisäksi siihen, että sivusto on houkutteleva ja nousee hakukonelistauksissa korkealle. Esimerkiksi blogin pitäjän on mahdollista hankkia elantonsa kumppanuusmarkkinoinnin avulla. Jotkut onnistuvat keräämään sillä jopa miljoonaomaisuuden.